Myrskyklaani

Myrskyklaani on koko Soturikissat-kirjasarjan pääosassa, ja sen jäsenistä nimetään eniten kirjan alkulehdillä olevilla listoilla.

Myrskyklaani on nimetty sen perustajan, Myrskyn, mukaan. Myrskyklaanin pääasiallista ruokaa ovat hiiret, myyrät, oravat, jänikset ja linnut kuten kottaraiset, harakat, sepelkyyhkyt ja rastaat.

Myrskyklaani on rauhan aikana kunnioittava muita klaaneja kohtaan. Sillä ei ole tarvetta vallata uusia alueita, sillä heillä rittää ruokaa. Mutta kun tilanne kärjistyy, Myrskyklaanista löytyvät hurjimmat, rohkeimmat ja uskollisimmat kissat. Muutenkin Myrskyklaanin kissat puolustavat oikeutta kiivaasti, eivätkä epäröi haastaa Soturilakia, jos tilanne sitä vaatii.

Vanhalla metsäterritoriolla Myrskyklaani asui joen, tien ja kaksijalkalan rajaamassa sekametsässä. Klaanin leiri sijaitsi rotkossa, ja sen vatukkapensaasta tehtyjen seinien suojissa olivat myös suurin osa pesistä. Klaaninvanhimmat nukkuivat vanhassa puunrungossa, päällikkö Suurkiven alla olevassa kolossa, ja parantaja saniaisten suojaamalla aukiolla. Suuren matkan jäljeen klaani asettui järven pohjoispuolen lehtimetsään, mistä heillä on pisin matka kokoontumisiin, mutta he ovat paljon lähempänä Kuulampea kuin metsässä Kuukiveä. Uusi leiri sijaitsee vanhassa avolouhoksessa, minkä jyrkät seinät tuovat suojaa vihollisilta. Leirin ainoa heikko kohta on vatukkapensaiden oksista koottu muuri louhoksen suulla. Useimmat pesät on tehty vahvistettuihin vatukkapensaisiin, mutta päällikkö, parantaja ja oppilaat nukkuvat kallionkoloissa. Päällikön pesä on Korkeatasanteen yllä, ja sitä käytetään hyökkäysten sattuessa kuningattarien ja klaaninvanhimpien turvapaikkana. Parantajan pesä on vatukan rönsyjen piilottamassa luolassa, ja sinne virtaa pieni puro.

Myrskyklaanin kissoja - Iltahämärän jälkeen

Sivut 2010-2014 © Amy Cherryclaw, Sivutila: Webs.com, Warriors © Erin Hunter.